Stiferite on toiminut eristyssektorilla vuodesta 1963, jolloin Euroopan ensimmäinen jatkuvatoiminen polyuretaanin valmistuslinja otettiin käyttöön Pomeziassa lähellä Roomaa. Tänään yhtiömme on Italian johtava eristevalmistaja. Nimi Stiferite, juontaa juurensa paikkakuntaan nimeltä Stifer, lähellä Roomaa, jossa yhtiö perustettiin. Tuotanto siirrettiin myöhemmin Padovaan lähelle Venetsiaa, jossa tänään tuotetaan yli 6 miljoonaa neliömetriä vuodessa eristyspaneeleita rakennusteollisuudelle. Tuotteen menestys on havaittavissa mm. siitä, että Stiferite on muodostunut synonyymiksi polyuretaanilevyille ammattikielessä. Kuitenkin olemme nöyrästi kiitollisia suunnittelijoille, arkkitehdeille, rakentajille ja asiakkaillemme, jotka ovat seuranneet työtämme kiinnostuneena, luottavaisena ja rakentavasti kriittisenä. Kritiikki etenkin on innostanut meitä jatkuvaan tuotekehitykseen, koska uskomme että menestys on vahvasti kiinni innovatiivisuudesta ja kyvystä mukautua markkinoiden kysyntään, viranomaisten määräyksiin ja asiakkaiden tarpeisiin. Kun me 1963 olimme pioneereja polyuretaanilevyjen tuottamisessa, niin vuonna 2000 asensimme uuden tuotantolinjan, jolla voimme tuottaa Stiferite-paneleja , joilla on erinomaiset fyysiset ja mekaaniset ominaisuudet. Tutkimustyömme jatkuu. |